Jääkiekko, tuo niin ihana laji, jota lähes kaikki suomalaiset urheilunystävät rakastavat ja seuraavat. Jääkiekko näkyy ja kuuluu ympäri vuoden eri medioissa vaihtelevalla intensiteetillä, mikä nostaa lajin markkina-arvoa huomattavasti kun taistellaan rajallisista sponsorirahoista urheilulajien välillä. Vaikka kesäaika jääkiekon osalta on hiljaisinta suomalaisen median osalta, niin täysin huomiotta se ei silti jää. Tästä pitää huolen pelaajasiirrot ja joukkueen rakennus seuraavaa kautta varten, mikä antaa medialle syyn nostaa kiekkoa kesälläkin otsikoihin.
Syksyllä, kauden ollessa aluillaan, jääkiekon ympärillä toimivat kaupalliset toimijat heräävät kesäunestaan ja aloittavat rummuttamaan sekä painostamaan asiakassegmenttiänsä läpi kauden kestävällä mainonnallaan. Kun puhun asiakassegmentistä tarkoitan luonnollisesti miehiä, joille suurin osa jääkiekon ympärille rakennetusta mainonnasta suunnataan. Mainonta on tälläkin saralla konservatiivista ja kärjistettyä, sillä lajin luonne pakottaa markkina-alueen käyttäytymismallin näköiseensä muottiin. Laji tihkuu maskuliinisuutta ja mainokset seuraavat sen luomaa mielikuvaa lokeroiden katsojat olettamusarvojen mukaan. Tämä tulee esille varsinkin alkoholijuomia, autoja, vedonlyöntiä ja vakuutuksia sisältävissä mainoksissa, joihin on helppo liittää jääkiekossakin esiintyvä maskuliinisuus ja jännitys.
Näille mainoksille tunnuksenomaista on niissä esiintyvät mainoslauseet, joilla luodaan yhteys jääkiekon ja tuotteen välille. Esimerkkinä otan SM-liigan sivuilla pyörivän IF-vakuutusyhtiön mainoksen, joka sisältää seuraavan mainoslauseen "IF taklaa turvallisuuden pelaajille". Lausetta analysoidessani huomasin ensin kiinnittäväni huomiota ajatukseen "Voiko taklaamalla saada turvallisuutta?", kyllä voi. Voin vain kuvitella, kuinka paljon aikaa mainosalan expertit ovat käyttäneet näiden nerokkaiden mainoslauseiden suunnitteluun. Tämäkin mainoslause herättää lukijan alitajunnassa mielikuvan lajin vaarallisuudesta ja luo ennalta ehkäisevän ratkaisun ostaa vakuutus kaiken varalta tai ainakin vakuutuskaupoilla yritys palaa mieleen palveluntarjoana.
Tässäpä teille pohdittavaa.
Seuraavassa blogikirjoituksessa jatkan jääkiekon parissa ja kiinnitän enemmän huomiota jääkiekon (..ja urheilun yleensä) ympärillä pyörivään bisnekseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti